Kalan hapotusyksikkö Fjärdskärin kalasatamassa

Mustasaaren kunta on rakentanut Fjärdskärin kalasatamaan kalan hapotusyksikön. Hapotusyksikössä perkaus- ja fileointijätteet sekä kulutukseen kelpaamattomat kalastuksen sivutuotteet voidaan säilöä happoon ja säilyttää siihen saakka, että ostaja käy hakemassa massan turkiseläinten rehuntuotantoon. Hapotusyksikkö on yhteishanke, jossa osallisina ovat olleet Mustasaaren kunta ja seuraavat yhdistykset: Fjärdskärs fiskare, Österbottens Fiskarförbund ja Svenska Österbottens Pälsdjursodlarförening. Hapotusyksikköä varten on saatu tukea Euroopan kalatalousrahastosta Pohjanmaan ely-keskuksen kautta. Hankkeen kustannusarvio on noin 120 000 euroa.

Fjärdskärin kalasatama on Mustasaaren kunnan eniten käytetty kalasatama. Se on myös yksi Pohjanmaan rannikkokalastuksen vilkkaimmista satamista. Satamaa käyttää tällä hetkellä 15 ammattikalastajaa. Kalasatamassa on jo ennestään huoltorakennus kalan käsittelyä ja varastointia varten sekä kalastajien sosiaalitilat. Lisäksi yhdellä yrittäjällä on kalasatamassa omat tilat kalan jalostamista ja myyntiä varten.

Kalan hapotusyksikkö vastaa moniin tarpeisiin. Turkistalous tarvitsee raaka-aineita rehuntuotantoon, kalatalouden intressinä on saada tuloja myös kalastuksen sivutuotteista, satamaa käyttävät kalastajat tarvitsevat tuloja toiminnan pyörittämiseen ja kunta saa kalan perkuujätteiden käsittelyn järjestettyä asianmukaisesti. Hapotusyksikkö onkin ratkaisu, josta kaikki osapuolet hyötyvät.

Hapotusyksikön rakentaminen voidaan nähdä myös ympäristötekona. Särkikalat sivutuotteena ei ole enää ongelma vaan mahdollisuus. Tiheiden särkikalakantojen harventaminen vähentää saariston sisävesien ravinnepitoisuutta. Myös suurin osa perkausjätteiden kuljetuksista satamasta lakkaa. Koska kalasatama sijaitsee Merenkurkun maailmanperintöalueen portilla, alueella liikkuu paljon turisteja, ja näin ollen on luonnollista, että kalastukseen liittyvä toiminta satamassa hoidetaan asianmukaisesti.

Hapotusyksikön suunnitteleminen alkoi vuonna 2013 kalastajien ja turkistuottajien edustajien välisillä keskusteluilla. Hapotusyksikkö toimitettiin lokakuussa 2014, ja yksikköä on koekäytetty nyt marraskuussa. Kalan hapotusyksikkö antaa mallin perkausjätteiden ja kalastuksen sivutuotteiden kuljetuksen hoitamiselle. Mallia testataan Fjärdskärin kalasatamassa käytännön kokemusten keräämiseksi, ja toiveena on, että vastaavia hapotusyksiköitä voitaisiin rakentaa myös Pohjanmaan rannikon muihin tärkeisiin kalasatamiin.

4.12.2014